Treenaa pyykkilautavatsa

Vatsalihasten tehtävistä kerroin jo edeltävissä teksteissäni (lue: TÄÄLTÄ! ). Nyt on toteutuspuolen vuoro. Kirjoitin samaisessa tekstissä myös monipuolisuudesta. Ensimmäinen liike onkin ”Toes to bar”, varpaat tankoon liike.

liikekuva

Liike 1: ”Toes” to bar -varpaat tankoon


– Liike lähtee perus roikunnasta. Tuo jalat suorana tankoon ja palauta hallitusti takaisin roikuntaan. Käytä aktiivisesti keskivartalon lihaksia.

Kevennetty versio. (Kyllä, kiitos!)

-Tuo jalat kohtisuoraan eteen ja palauta rauhassa alas. Liikkeen tuntuessa edelleen liian haastavalta tuo jalat  koukussa eteen (polvet kohti rintaa) ja palauta alas. Siinä ensimmäinen toisto.

4

Tangosta roikunta on jo itsessään hyväksi, sillä se venyttää selkärankaa ja selän lihaksia. Se vetää ihmistä ryhtiin sekä ennaltaehkäisee olkapääongelmia. Roikunta on hyväksi myös kyynervarsille sekä ranteille, jotka monella ovat heikot.

3

Liike 2: Tuulilasinpyyhkijät -liike


Tuulilasinpyyhkijät -liike on hyvin haastava ja vaatiikin jo vähän enemmän treenitaustaa.

-Tuo jalat suoraksi eteen ja lähde kääntämään sivusuunnassa jalat yhdessä puolelta toiselle, kuin ”tuulilasinpyyhkijät” nimensä mukaisesti. Liikkeen voit tehdä kevyemmin tuomalla taas jalat enemmän koukkuun.

Liike 3: Jalkojen siirrot puolelta toiselle

pt-kuva-1Asetu istumaan steppilaudalle tai penkille hieman taaksepäin nojaten. Tuo jalat yhteen keskelle (hieman koukkuun) ja lähde kurottamaan jalat yhdessä kohti lattiaa puolelta toiselle. Liikkeen tuntuessa liian kevyeltä voit lisätä jalkojen väliin käsipainon, jota siirrät jalkojen välissä puolelta toisella. Liikkeessä aktivoituvat myös vinot vatsalihakset.

Siinä muutamat treeniliikkeet. Muistathan pitää treenisi monipuolisina ja vaihtelevina. Lihas tarvitsee kehittyäkseen uutta ärsykettä. Vaihtele ja kokeile uusia liikkeitä treeniohjelmaasi, jotta lihas ei pääse tottumaan liikaa!

Hyviä treenejä!

-Marjo

Kuvat: Imperial HealthClub

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s