Mielen vahvuutta ja johtamista

Vahva itsetunto on itsensä arvostamista. Tekeminen tai oleminen  ei tukeudu tällöin muiden mielyttämiseen. Seisot itsevarmasti valintojesi ja päätöstesi takana. Osaat myös myöntää virheesi ja nauraa itsellesi.

Arvosta itseäsi. Katso peiliin ja löydä parhaat puolesi, sen sijaan, että etsit aina vain ”virheitä” tai korjattavaa. Puhu itsellesi kauniisti.

OSAAT.

TAIDAT.

SELVIÄT.

Kun rakennat päivittäistä ajatteluasi positiivisuuden kautta, sinulla on valmius nähdä omat kyvyt kirkkaampana. Negatiivinen ajattelumalli kaventaa mahdollisuuksiasi.

img_4614

Yksi tärkeimmistä piirteistä on mielestäni itsevarmuus. Mua on aina vakuuttanut itsevarmat ja määrätietoiset ihmiset. Parhaat pomoni ovat myös parhaita ystäviäni tänä päivänä.  Heidän ei tarvitse hakea auktoriteettia kyseenalaisin keinoin tai nostattaa itseään muiden yläpuolelle. He haluavat olla osa porukkaa, osa hyvää ilmapiiriä, ilman epäluottamuslauseita. He ovat rohkeita ja uskovat siihen, mitä ovat tekemässä. He osaavat myöntää olevansa myös väärässä ja ovat aina sanojensa mittaisia. Nämä ihmiset ovat persoonia, joiden tekemisestä huokuu intohimo työstettäviin asioihin.

”Menestys on sitä, että pidät itsestäsi.

Pidät siitä mitä teet ja pidät siitä miten sen teet.”


-Maya Angelou

img_4572

Mitä ikinä teetkin, tee sitä isolla fiiliksellä!

xoxo Marjo

One thought on “Mielen vahvuutta ja johtamista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s