Eroon lihaskireyksistä

Tiedätkö, miksi sinun tulisi venytellä ja huoltaa kehoa? 

Lihaskireydet ja huono verenkierto

Liikkuvuus on ominaisuus, joka vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Lihasta ympäröi sidekudoksinen lihaskalvo. Kireän lihaskalvon seurauksena on lyhyt ja venymätön lihas, jossa on huono verenkierto. Venyttely vaikuttaa positiivisesti myös lihaskalvoihin ja luo lihakselle tilaa liikkua ja kasvaa. Treeneissä pystymme suoriutumaan teknisesti paremmin, kun lihaskireydet eivät häiritse suoritusta. Tuloksesi saattavat jäädä vaisuiksi, jos liikkuvuutesi ei ole riittävä puhtaaseen tekniikkaan. Liikkuvuuteen vaikuttaa tukielimistö, jonka muodostavat lihakset, jänteet, nivelet sekä luut. Lisäksi ikä, alkulämmittely ja vuorokauden aika vaikuttavat liikkuvuuteen. Aamuisin olemme tyypillisesti kankeampia. Tiesitkö, että myös Ikääntyessä venyttelyn tarve kasvaa.

Paranna hermotusta ja suorituskykyä

Venyttely on tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemään rasitusvammoja. Pumppaava venyttely parantaa hermotusta ja suorituskykyä. Loukkaantumisriski pienenee, kun paikat on venytelty auki ennen treeniä. Lyhyet ja aktivoivat venytykset tulee suorittaa alkulämmittelyn yhteydessä. Venyttelyllä saadaan lisää pituutta ja kimmoisuutta lihakseen. Pitkäkestoiset venytykset rentouttavat ja voivat ennen suoritusta heikentää voima-ja nopeusominaisuuksia. Venyttele siis lyhytkestoisia (noin 5 sekuntia kestäviä) venytyksiä, jotta terävyys ja kimmoisuus säilyvät itse suorituksessa.

Lisää liikelaajuutta

Notkeus vaikuttaa toimintakykyymme arjessa. Perinteisellä venyttelyllä saadaan lisää liikelaajuutta ja lihas rentoutuu. Perinteinen venyttely on staattista venyttelyä, joka avaa liikeratoja ja vähentää lihaskireyksiä. Liikeketjuja on hyvä avata heilutus- ja kiertoliikkeillä sekä dynaamisilla joustoilla. Staattisen venyttelyn hyöty palauttavana toimenpiteenä on kiistaton. Kehon stressitila saattaa aiheuttaa lihasjumeja, joihin pitkät ja rentouttavat venytykset toimivat hyvänä apuna.

Miten usein sinä venyttelet?

Tulen kirjoittamaan vielä oman postauksen hieronnasta sekä putkirullailusta (Foam roll-tekniikoista).

xoxo Marjo

Seuraa ja inspiroidu!

www.facebook.com/arkiwellness /Instagram: @marjopietila

Arkiwellness on hyvinvointiblogi, jolla haluan välittää hyviä viboja. Kirjoituksissani törmäät mentaalivalmennuksen piirteisiin. Löydät sivulta toisinaan treenivinkkejä, reseptejä tai motivaatio postauksia. 

Tavoitteista tuloksiin Personal Trainerin kanssa

Personal Trainer työskentelee monenlaisten asiakkaiden kanssa, joilla on erilaisia tavoitteita. Harjoittelu perustuu aina tavoitteisiin, mutta tavoite ei aina ole painonpudotus, kiinteytyminen tai lihasmassan lisääminen. Se on hyvin usein myös kuntouttavaa ja huoltavaa harjoittelua, esim. niska-hartiaseudun, alaselän tai polvien liikeratojen ja liikkuvuuden lisäämistä. Se voi olla uuden taidon oppimista, kuten päälläseisonta tai käsilläseisonta harjoittelua alkeista toteutukseen. Tavoite voi olla leuanveto, maratonjuoksu tai liikunnan ilon löytäminen.

cf-potch

Mieti tavoitteesi

ja kerro siitä valmentajallesi.

Tänä päivänä tavoiteet ovat usein ulkonäkökeskeisiä ja kehonmuokkausta. Muista kuitenkin aina pyrkimys liikunnan iloon ja säännöllisyyteen, joka takaa jatkuvuuden. Järkevällä ja pitkäjänteisellä harjoittelulla sekä sitä tukevilla elämäntavoilla päästään kohti tuloksia. Valmentaja antaa kyllä avaimet onnistumiseen, mutta asiakkaan vastuulle jää toteutus. Elämäntapamuutos vaatii paljon motivaatiota ja tahtoa onnistua!

roikunta

Vielä jokin aika sitten PT eli Personal Trainer miellettiin vain Jenkkeihin, missä artistit ja näyttelijät treenasivat valvovan silmän alla. Suurin pudottaja -formaatti (The Biggest Loser) oli ensimmäisiä ohjelmia, jossa Personal Trainer -ammatti näkyi kotikatsomoihin. Onneksi tänä päivänä valmentajan ottaminen on jo hyvin yleistä Suomessakin. Valmentajan palkkaaminen on asioiden priorisointia. Omaan hyvinvointiin ymmärretään panostaa ja näkyvät tulokset ja taidot motivoivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TARJOUS lukijoille!

Kaikki valmennuspaketit -10% tammikuun 2017 loppuun asti. Kysy lisää niin räätälöidään sinulle sopiva treenipaketti, jolla onnistut! Tarjoan yksilövalmennuksia, pienryhmävalmennuksia sekä DUO-paketteja, mikäli haluat suorittaa valmennuksen yhdessä ystäväsi, puolisosi tai muun tiimin kanssa.

Toteutan kuntosalivalmennusten lisäksi myös juoksuvalmennusta ja juoksukouluja. Teen myös lajiin soveltuvia fysiikkaharjoituksia, jotka keskittyvät mm. räjähtävään nopeusvoimaan.

Ota rohkeasti yhteyttä:

marjo.k.pietila@gmail.com

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voit myös seurata ArkiWellness -sivua Facebookissa: 

http://www.facebook.com/arkiwellness

Instagram: @marjopietila / SnapChat: marjopietila